Sivut

keskiviikko 17. huhtikuuta 2013

Eväskeitto

Lainasin kirjastosta keittokirjan perunasta, jonka nimeä en kyllä enää kuolemaksenikaan muista. Sieltä kuitenkin nappasin tämän Eväskeiton reseptin. Keitoissa tulee jotenkin tehtyä aina samoja vanhoja, harvoin kokeiltua uusia. Meillä on kuitenkin Pekonissa ja porkkanassa (tai Pekonille ja Porkkanalle) alkanut kunto- ja kevennyskuuri, joten keitot ovat olleet viimeaikoina kovasti suurennuslasin alla. 

Tästä keitosta tuli tulevaisuuden vikkelä lapsiperheen arkiruoka. Itse tuplasin määrät ja söimme tätä pari päivää putkeen, mutta alla olevilla määrillä tulee 3 - 4 annosta. Jätin myös keitosta pavut pois, mutta voi toki halutessasi ne sinne laittaa. Tomaattimehun sijaan käytin tomaattisosetta, jolloin keitosta tuli (aavistus) tuhdimpaa. Ja pastan sijaan käytin tuiki tavallisia makaroneja. Persiljan unohdin kauppaan.

200 g jauhelihaa
1 hienonnettu sipuli
2 dl vettä
5 dl tomaattimehua
3 perunaa lohkoina
1 porkkana suikaleina
100 g pakastepapuja
1 dl lyhyttä pastaa
1 dl ruokakermaa
1/4 tl mustapippuria
½ tl suolaa
1 tl oreganoa
1 tl paprikajauhetta

PINNALLE:
hienonnettua persiljaa

Paahda jauheliha ja sipuli kattilassa. Lisää vesi, tomaattimehu, kasvikset ja pasta. Keitä kypsäksi, lisää kerma ja mausteet. Ripottele valmiin keiton pinnalle hienonnettua persiljaa. 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti