Sivut

keskiviikko 22. tammikuuta 2014

Marianne-tryffelit

Näiden jouluksi tekemieni tryffelien ohje on Fazerin sivuilta. Ovat kyllä oivia makeanhimon taltuttajia, sen verran makeita olivat. Tämä olikin ensimmäinen vuosi kun en ostanut yhden yhtä kaupan konvehtirasiaa ja nämä olivat kyllä tekemistäni makeisista suosituimpia. 

Täytyy kuitenkin sanoa, että valmistusvaiheessa massan jähmettymisessä kesti aikaa, jälkiviisaana olisi saanut jähmettyä jääkaapissa vaikka yön yli. Minä jouduin tekemään vippaskonsteja ja laittamaan massaa jo välillä pakastimeen, mutta silti en malttanut odottaa tarpeeksi ja sehän kostautui - vielä hieman suklaisen tahmeaan tryffelipalleroon on aika vaikea saada tomusokeria kauniisti pintaan. Mutta eipä haitannut makua! Luulenpa, että teen näitä ensi jouluksi uudelleen, hieman kärsivällisemmällä otteella tosin. 

2 dl kuohukermaa
200 g tummaa leivontasuklaata
200 g vaaleaa leivontasuklaata
150 g Marianne crush - rouhetta

KORISTELUUN:
1 dl kaakaojauhetta tai tomusokeria

Kiehauta kerma. Lisää joukkoon paloitellut suklaat. Anna niiden sulaa ja sekoita seos tasaiseksi. Anna seoksen jäähtyä. Sekoita Marianne crush - rouhe joukkoon. Anna seoksen jähmettyä viileässä. Ota seoksesta teelusikalla nokareita ja pyörittele ne käsin palloiksi. Pyörittele pallot lopuksi tomusokerissa. Nostele pallot tarjoiluvadille tai pieniin karkkivuokiin. Säilytä viileässä. 


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti