Sivut

maanantai 27. tammikuuta 2014

Piparkakkujäädyke



Vielä jotakin päivitystä viime joulusta. Meillä on tapana syödä jouluruokaa niin kauheasti, ettei mikään tuhti jälkkäri tule kysymykseenkään. Toisekseen joskus olisi hauskaa olla vain siinä "istujan ja odottelijan"-roolissa, katsella kun toiset väkertävät ruoat valmiiksi ja pöytään. Koska kuitenkaan koskaan en ole, helpotan hommia tekemällä mahdollisimman paljon ruokia valmiiksi. Jäädykkeet ovat yksi mahdollisuus siihen. 

Tämä piparkakkujäädyke on myös Hellapoliisin keittiökalenterista vuodelta -13, mutta jostain syystä ohje on Marraskuun puolella (mielestäni tämä olisi ehdottomasti ollut parempi Joulukuussa kuin siellä nyt nähty Marenkirulla). Tein tätä kuitenkin jouluaaton jälkkäriksi ja vastaanotto oli suurimmalta osin hyvä: kaikki muut söivät ja kehuivat kuin (yllätys) minä. Minun makuun tämä oli aivan liian makeaa, maistoin kerran ja keskityin tuhoamaan konvehteja :)

Ainoan miinuksen jäädykkeelle annan siitä, että ne on niin pirun vaikea saada vuoastaan irti kauniisti. Hellapoliisi oli kuvan perusteella siinä onnistunut, minä en kuvan perusteella päässyt lähellekkään. Jouduin jonkun verran valuttamaan kuumaa vettä vuoan pohjaa vasten irrotustouhuissa ja sehän samalla aikaansai sen, että jäädykkeen pinta suli - ja rumaksi tuli. Vaihteeksi ei taas makua haitannut :)

8 annosta

2 ½ dl vaahtoutuvaa vaniljakastiketta
200 g maustamatonta tuorejuustoa
½ dl sokeria
100 g valkosuklaata rouheena
n. 5 kpl piparkakkuja karkeaksi murustettuna

KORISTELUUN:
piparkakkumuruja
(valkosuklaarouhetta, puolukoita tai karpaloita)

Vaahdota vaniljakastike. Vatkaa joukkoon tuorejuusto. Mausta sokerilla ja valkosuklaarouheella. Sekoita lopuksi joukkoon piparkakkumurut. Tarkista maku. Kaada seos n. litran vetoiseen jäädyke- tai kakkuvuokaan ja suojaa kelmulla. Laita pakastimeen vähintään yhdeksi yöksi. Kumoa tarjoiluvadille ja koristele halutessasi piparkakkumuruilla, valkosuklaarouheella, karpaloilla tai puolukoilla. 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti